Vamma&pääsykokeet - sisään vai ulos?

Minähän hain yliopistohaussa Joensuun yliopistoon teologian opettajalinjaa ja kulttuurilinjaa opiskelemaan. AMK-haussa taas (priorisointijärjestyksessä) Ylivieskaan yhteisöpedagogiksi-kirkon nuorisotyönohjaajaksi, Järvenpäähän sosionomiksi-kirkon nuorisotyönohjaajaksi ja Pieksämäelle sosionomiksi. Eniten haluaisin tonne Ylivieskaan, jossa saan yhteisöpedagogin papereiden lisäksi kirkon virkaan oikeuttavan koulutuksen. Tokana on varnaankin toi Joensuu.

   Yhden välivuoden kohta kokeneena tiedän, että opiskelupaikka ei ole nykypäivänä itsestäänselvyys ja mistä sen opiskelupaikan ikinä sitten saakin, on se kullanarvoinen. Silti jokaisella opiskelemaan ja ammattiin haluavalla on varmasti se ykköstoive - mulla se on toi Ylivieskan vaihtoehto. Eli oon päättänyt, että mistä ikinä sitten saankin sen opiskelupaikan (esim. Joensuusta), tulen hakemaan niin monta kertaa uudestaan, että pääsen tuota kirkon nuorisotyötä opiskelemaan. Sinnikkyys palkitaan lopulta - toivottavasti.

   Mun hakuvalintoihin vaikutti myös hirveästi taloudelliset seikat. Mun vanhemmat eivät tule mun opiskelua maksamaan, kun kotona on 4 alle täysi-ikäistä lasta vielä reilun kolmen vuoden ajan. Ja sittenkin niitä jää vielä jäljelle kolme. Meidän iskällä on ainoastaan vakituinen työpaikka UPM:llä. Äiti on työtön/tekee pätkätöitä opettajana milloin missäkin. Tällä hetkellä äiti on Jyväskylässä Valmennuskeskuksella töissä preppaamassa lääkikseen hakijoita. Ja eihän tuosta UPM:n tilanteesta koskaan voi tietää. Kuitenkin toivon, että iskä pystyy eläkeikäänsä asti siellä työskentelemään.

   Iskä on luvannut maksaa mun netin ja puhelimen siihen asti, kunnes valmistun johonkin ammattiin. Olen siitä todella kiitollinen. Muuten oon tähän mennessä kaiken pystynyt maksamaan itse. Haluan pystyä siihen myös jatkossa opiskeluaikoinakin. Taloudellisesti parhain opiskelukaupunki olisi Ylivieska, jossa on opiskelija-asuntosäätiö, jonka vuokrat ovat 200-400 euron luokkaa kuussa ja vanhin peruskorjattu rakennus taisi olla vuodelta -96. Sieltä ois myös hyvät mahdollisuudet saada opiskelijayksiö. Minä kun oon tämmöinen sosiaalinen erakko, joka tarvitsee sosiaalisuuden vastapainoksi oman tilan ja rauhan. Muissa kaupungeissa vuokrat onkin sitten jo 500 euron kieppeillä eikä opiskelija-asuntosäätiöitä välttämättä ole, joten osaatte varmaan arvata, kuinka paljon sinne huvittaisi lähteä opiskelemaan?

   Sitten vähän siihen, mihin otsikkokin viittaa. Eli mun ja perheenkin paljon miettimään seikkaan eli vammaani ja sen vaikutukseen pääsykokeissa. Älyllisestihän mussa ei oo mitään vikaa, enkä usko, että opiskeluaikoina mulla olisi älyttömiä vaikeuksia suorittaa opintoja eteenpäin. Suoritinhan peruskoulun ja lukionkin normaalin opsin mukaan ilman henkilökohtaista avustajaa. Lähinnä mua hirvittää noi pääsykokeet AMK:n puolella. Mullahan on todettu kuulunprosessoinnin hitaus, eli etenkin vieraissa kielissä, mutta jonkin verran myös suomen kielessä mun kuullun ymmärtämisen käsittely on hitaampaa. Kelaan ikäänkuin sellaista vanhan ajan c-kasettia päässäni monta kertaa uudelleen ja uudelleen, ennen kuin löydän sen oleellisimman tiedon ja pystyn vastaamaan oikein. Mutta kyllä on myös huomattu se, että ennen kuin pääsen tehtäviin "kiinni", mä käsittelen kaikkea hirmu kokonaisvaltaisesti. esimerkiksi viime vuoden teologian pääsykokeissa muut lähtivät kirjoittamaan esseetä heti kun tehtävänannon saivat eteensä - mulla kesti varmaan 5-10 min. ennen kuin aloin kirjoittaa mitään. Käsittelin ja mietin sitä vastauksen rakennetta ja tehtävänantoa niin kauan.

   

Mullehan haetaan nyt sitten lisäaikaa pääsykokeisiin tonne AMK:n puolelle. Soveltuvuuskokeissa mä pääsin tehtävissä vauhtiin siihen mennessä kun jo aikamerkki soi. Olin ihan hilkulla päästä psykologin haastatteluun, joten uskoisin, että lisäajalla voisi olla suurikin vaikutus pääsykokeiden läpäisemiseen. 

   Hakuvaiheessahan kysytään sitä, onko mitään sairautta, mikä estäisi opiskelun. Pistin, että ei ole. Oon paljon miettinyt sitä, pitäisikö mun kertoa tästä pääsykokeiden haastatteluvaiheessa vai ei. Oon puhunut, että mun on henkisesti aina paremipi olla, kun ihmiset tietää mun vammasta. Tiedän myös, ettei ketään saa jättää valitsematta sairauden takia. Varsinkaan, jos sairaus ei estä opiskelua. Ja kun mun mielestä IP ei minun kohdallani estä opiskelua ja ammatissa olemista. Jos vammaan liittyen kuitenkin kysytään jotain haastattelu(i)ssa, varmaankin kerron. Muutenhan valehtelisin ja se olisi mielestäni todella väärin. Silti tähän asiaan liittyvät mielipiteeni vaihtelevat päivittäin. 

Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella blogiani lukee monta ihmistä, jotka omaavat samoja/samankaltaisia sairauksia kuin itselläni on ja ovat opiskelleet ja päässeet ammattiin tai sitten ovat jo työelämässä.  Kerroitteko te vammastanne oma-aloitteisesti pääsykokeissa vai puhuttiinko asiasta ollenkaan? Miten tieto vammasta/sairaudesta otettiin vastaan? Onko sairaus vaikuttanut opiskeluun? Jos on, miten? Kaikki tieto tälle opintoja kohti kurkottavalle naiselle on kullanarvoista. Auttakaa naista mäessä!

~ Roosa ~