Ajatuksia hyvästeistä, muutosta ja uuden alusta

Mun muutto Ylivieskaan tapahtuu ensi viikon perjantaina eli 15.8. Osa muuttolaatikoista on jo pakattu, mutta puolet on vielä pakkaamatta. Tästä voikin arvata, mihin mun vähäiset päivät Jämsässä kuluu. Lisäksi on ollut paljon asioita, joita on pitänyt hoitaa, kotivakuutuksen irtisanominen (vaihdan vakuutusyhtiötä muuton jälkeen), sähkösopimuksen irtisanominen, mun hoito/kuntoutusasioiden siirto Jämsästä OYSin piiriin, uuden vuokravakuuden maksu...onhan näitä.

   Mun tuleva yksiö tulee olemaan toosi pieni, 20,5 neliötä. Joulun alla ja vuoden alussa vapautuu kuitenkin jonkin verran enemmän isompia 34 neliöisiä yksiöitä, kun opiskelijoita valmistuu. Katsotaan, jos tilanne kämpän kanssa on onneton, pistänkö itteni uuteen asuntojonoon oottamaan isompaa yksiötä. Nyt on kuitenkin tärkeintä, että saan katon pääni päälle ja nimenomaan yksiön, migreenin kanssa tilanne olisi mahdoton solukämpässä, enkä oo muutenkaan solutyyppiä.

   Muutto uudelle paikkakunnalle n. 300 km:n päähän ja opiskelun aloittaminen herättävät paljon ajatuksia, mikä ei varmasti ole ihme. Tukiverkosto ei ole niin tiheä, oon oikeesti omillani. Ei tule äiti tai isi auttamaan akuuteissa jutuissa. Toisaalta, tunnen pari tyyppiä entuudestaan sieltä (vanhoja jämsäläisiä nuoria) ja opiskeluporukka on kaiken kuulemani mukaan motivoitunutta ja tiiviisti yhteistyötä tekevää sakkia, joka viettää vapaa-aikaakin paljon yhdessä. Tuskin kukaan lähtee huvikseen Pohjanmaalle pikkukylään opiskelemaan kauas opiskelijakaupungeista, jossa on melskettä, bileitä ja elämää paljon enemmän. 

   Olen saanut varmuutta siihen, että parjään kyllä yksin, yksinasuminen ei oo mulle ongelma. Käytännönjutuissa ei siis pitäisi olla mulle mitään probleemaa. Ylivieska on pienuudestaan huolimatta hyvin vireä kaupunki, joka on ihan pääradan varrella, josta löytyy paljon huonekaluliikkeitä (Jysk, Asko, Stemma, Sotka..), Citymarket, valtava tavaratalo Kärkkäinen sekä keskustasta paljon kivijalkaliikkeitä. En ole siis menossa täysin autioon tuppukylään, mikä esimerkiksi Jämsä kohta on.

   Mä tykkään opiskella ja välivuoden jälkeen opiskeluintoa löytyy paljon. Saan lähteä opiskelemaan alaa, josta pidän ja joka on ihan mun juttuni. Tiivis opiskelija/opettajayhteisö, paljon käytännönläheisyyttä ja kaikkee muuta, joka kuulostaa mun korvaan tosi hyvältä. Varmasti ilman stressiä ei 3,5 vuodesta selvitä, mutta sekin kuuluu opiskeluun. Ja jollain masokistisella tavalla tykkään kituuttaa itteeni terveessä stressissä. 3,5 vuotinen menee varmasti nopeasti, koska lukiokin vaan sujahti läpi. Yritän nauttia näistä tuleista vuosista niin paljon kuin voin. Tietysti opiskelu jännittää jollain tasolla - onko se oikeesti niin mahtavaa kuin oon monesta suusta kuullut? Jaksanko mä? Yritän kuitenkin pitää järjen mukana näissä jutuissa, en halua päästää negatiivisia ajatuksia kasvamaan liian suuriksi ja hallitsemattomiksi.

   Raha on se juttu, mistä jauhetaan tosi paljon. Itsekin oon sitä mieltä, että opiskelijat saa liian vähän tukia siihen nähden, missä ajassa valtio haluaa meidän valmistuvan. Mä saan 300 euroa opintotukea kuukaudessa, asumistuki menee hakuun heti, kun vuokrasopimuksen allekirjoitan. Lainaa joudun todennäköisesti ottamaan ensi kesäksi, jos en saa kesätöitä jostain seurakunnasta. Mut on ne muutkin opiskelleet minimibudjetilla ja kärvistelleet seuraavaan tukipäivään, joten miksen minäkin? Kyllä mä varmasti selviän.

Ensi viikolla sanon hyvästit monellekin asialle. Viimeiset yöt mun yksiössä, läksiäiset mun kavereiden kanssa, perheen jättäminen tänne ja mun muutto muualle. Kaikki ei oo onneksi lopullista. Perhe on ja säilyy täällä ja lomien aikaan näen heidät aivan varmasti. Puheluitakin tulee varmasti soiteltua ja viestejä lähetettyä. Ne kaverit ja ystävät, joita mulla on, säilyvät varmasti opiskelunkin ajan ja sen jälkeen, jos niin on tarkoitettu. Tämän tulevan elämänvaiheen aikana nähdään se, ketkä on niitä todellisia ystäviä, jotka on olemassa silloinkin, kun fyysinen välimatka kasvaa. Toivon, että mahdollisimman moni niistä, jotka mä kutsuin mun maanantaina pidettäviin läksiäisiin. Ne on niitä, jotka saa mut hyvälle tuulelle ja joiden kanssa voin jopa nolata itseni aivan täysin, eikä se haittaa.

Ensi viikolla se sitten oikeasti tapahtuu - muutto ja mun muuttuminen jämsäläisestä ylivieskalaiseksi. Uusi elämänvaihe, jota odotan tosi paljon, mutta samalla hieman jännitän. Ei ehkä se uuden alku, vaan vanhan ja turvallisen taakse jättäminen. Mutta jos seisoo aina samaassa paikassa, ei pääse koskaan eteenpäin eikä unelmatkaan voi toteutua. On uskallettava päästää irti ja kuljettava rohkeasti eteenpäin luottaen, että tulevaisuus kantaa. Mä luotan siihen, että se kantaa.

~ Roosa ~

Ps. Varautukaa, että näitä ajatuspostauksia kaikesta uudesta tullaan vielä näkemään jonkin aikaa tässä blogissa. Mutta eiköhän uudet tuulet tuo paljon uusiakin aiheita tähän blogiin - odotan sitä itse innolla.