Toivepostaus: Miten toisen silmän sokeus vaikuttaa elämääni?

Tästä aiheesta toivottiin myös postausta. Täytyy heti myöntää, että kaikkia vaikutuksia on hankala itse huomata, kun olen koko elämäni katsellut maailmaa vain yhden näkevän silmän kanssa. Jotain vaikutuksia osaan silti kertoilla.

Toisen silmäni sokeus todettiin n. 2 vuoden iässä vanhempieni vietyä minut silmälääkärille karsastuksen takia. IP:stä johtuen oikean silmäni verisuonitus ei ollut sikiöaikana rakentunut kunnolla ja oikean silmäni verkkokalvo on osittain irti. Tästä oikean silmäni sokeus.
   Ilmeisesti "yksisilmäiseksi" minulla on kuitenkin varsin laaja näkökenttä. En näe kaikkea  "tasona" vaan maailma näyttäytyy mulle ihan normaalisti kolmiuloitteisena. Tämä on vähän outoa, koska mulla ei ole stereonäköä.
   Vaikka näenkin maailman 3-uloitteisena, on mun näössä joitain puutteita. Liikkeet ja niiden nopeus ovat hankala yhdistelmä. Esimerkiksi pallopeleissä mun on vaikea saada syötöstä koppi/osua mailalla palloon, koska en hahmota täydellisesti suuntaa ja sitä, kuinka nopealla/hitaalla temmolla syöttö tulee. Niinpä vaikkapa tenniksessä yritän osua palloon liian aikaisin/syöttö tulee liian myöhään tai oon metrin väärässä suunnassa syöttöön ja pallon olinpaikkaan nähden (jos olisin ollut metrin oikealla, olisin osunut). Usein molempia.
   Suojatielle tultaessa mun on vaikea hahmottaa, milloin olisi paras mennä yli, jos on paljon autoja liikenteessä. Että ehdinkö yli nyt, vai vasta sitten kun toi auto on tullut ohi. Usein teen viimeisimmän mukaan. Mun on myös haastavaa arvioida, jarruttaako se auto vai päättääkö ajaa hidastamatta mun ohitse. Oon varmaan aiheuttanut useammalle autoilijalle harmaita hiuksia, kun tajuan auton jarrruttaneen vasta silloin, kun se auto on pysähtynyt mun eteen ja huiskii kädellään, että mee vaan yli. Eihän sitä kauempaa voi nähdä - vai voiko? Jämsässä mulle muutamat suojatiet olivat haastavampia kuin muut, mutta nyt kuvioihin on saapunut uusi kaupunki ja uudet tienylityskohdat. Tästä voi siis kuvitella, tuntuuko musta hieman siltä, että oon pulassa. Mä oikeesti joudun tekemään töitä hahmottaakseni, mistä kaikista suunnista niitä autoja voi tulla. Vaikka todellisuus on, että joko oikeelta tai vasemmalta. Mutta kun on niin tasaiset maisemat, että niitä autoja näkyy kauempaakin kuin oman nokan kohdalta. Ehkäpä tää ajan kanssa helpottaa, kun kaupunki tulee tutummaksi.
   Yhdestä harrastuksesta on ollu mulle hirveesti apua. Suunnistuksesta. Kävin tossa just lenkillä ja sitä ennen katselin ehkä pari minuuttia Ylivieskan karttaa ja sen jälkeen se oli mun päässä. Lenkillä hahmotin koko ajan, missä mä meen ja mitä löytyy mistäkin suunnasta. Eli mielestäni omaan hyvän suuntavaiston. Tämä ei tosin ihan kattanut vielä Ylivieskan keskustaa, joka on aika sokkeloinen, mutta kyllä mä sielläkin järkeillen tiesin, miten pääsen kotiin. Ja löysin tieni tietokoneen äärelle neuvoja kysymättä. Ensi viikolla tutorit kierrättää meitä vielä tuolla keskustassa, joten enköhän senkin kaavan opi pikapuoliin.
   Sitten toiseen aiheeseen. 3D-elokuviin. Ei näy mulle kolmedeenä. Näkyy lasien kanssa ihan kaksdeenä. Joten en voi koskaan höpistä toisten kanssa, mitä hienoja juttuja kyseiset elokuvat saavat valkokankaalla aikaan. Höh. Mutta voin katsoa niitä sentään tutusti ja turvallisesti 2D-muodossa.
   Mulle tai paremmin sanottuna mun ikäisille tyypillistä esinettä en omista. Eli autokorttia ja sitä myötä autoa. Se vaatii ehdottomasti stereonäön. Tietysti mun kortittomuuteen vaikuttavat myös CP ja epilepsia, koko kombo. Mutta suurin syy siihen, miksi en voi saada autokorttia on toisen silmän sokeus. Eniten se harmitti siinä vaiheessa, kun kaveri toisensa jälkeen sai kortin ja alkoi ajella perheen kakkosautolla minne milloinkin. Eipä tuo enää juurikaan haittaa. Ei tartte maksaa kalliista bensasta tai vielä kalliimmista vakuutuksista. Mä voin sen sijaan ottaa ajokortillisen miehen - oman hovikuskin ;)
   Se, että mulla on silmälasit, ei liity mitenkään tähän yhdellä silmällä näkemiseen. Mun molemmilla vanhemmilla, kaikilla isovanhemmillä ja toisella veljellänikin on lasit. On siis luonnollista, että mullakin on miinuksia jonkin verran. Tärkeää mun tapauksessa on, että pidän vasemmasta silmästäni huolta - sen varassa on mun näkeminen.
   Tiedän, että on olemassa leikkauksia, jossa voidaan saada sokea silmä näkeväksi. Mun kohdalla se ei kuitenkaan onnistu, sillä puutteellista verisuonitusta ja vaillinaista verkkokalvoa ei voi korjata. Ja vaikka voisikin, en itse haluaisi mennä kyseiseen toimenpiteeseen. Kun oon aina nähnyt näin, voisi se olla aika isokin shokki alkaa nähdä maailma uudella tavalla. Jos mä näkisin kahdella silmällä, menisi se taas siihen "ei Roosa olleskaan" -kategoriaan. Ja mä haluan olla just tällainen Roosa - heikkouksine ja vahvuuksineen. 

Tässä siis kaikki ne jutut, mitkä itse tiedostan johtuvan toisen silmän sokeudesta. Varmasti niitä on muitakin, mutta en niitä ainakaan itse tiedosta - tällein on kuitenkin eletty kohta 20 vuotta. Hyvää viikonloppua kaikille!

~ Roosa ~