Toivepostaus: Hampaat, omat lampaat (?)

Tuli kyselyä mun hampaista ja erityisesti niiden hoidosta. Tässäpä siis vastauksia!

Kuvissa hymyillään enimmäkseen suu kiinni, koska hampaat ja raudat..

Kun mun perussairaus eli IP ja siihen liittyvät oireet tulivat selville, alettiin miettiä, mistä hoidoista olisi mulle hyötyä. Selvää oli, että ainakin erikoishammashoidosta. 1997 mulla aloitettiin hammashoidot K-S keskussairaalan hammas-, suu- ja leukapolilla. Röntgenkuvista huomattiin heti, että tällä tytöllä ei ole eikä tule olemaan paljon pysyviä hampaita suussa. Suurin osa hampaista oli ja tulisi olemaan maitohampaita ja ne rautahampaat, joita saisin, olisivat rakenteeltaan huonoja ja niissä olisi kiillevaurioita. Hammas- ja oikomishoitourakastani tulisi pitkä ja välillä kivuliaskin taival.
   Hammashoitoani ei suunnittele vain yksi lääkäri. Se olisi liian suuri vastuu. Monesti olen saanut kuulla, kuinka vähän mulla on hyväkuntoisia ja pysyviä rautahampaita, joilla porskutellaan eteenpäin vielä seitsenkymppisenäkin. Enemmän mulla on niitä huonokuntoisia, kuluneita ja lyhytjuurisia maitohampaita ja niitä puuttuvia hampaita, joista en saanut hammaskeijulta latin latia. Hoitosuunnitelmaani on siis väkertänyt koko taipaleen ajan moni lääkäri, ortopedi ja kirurgi yhdessä tuumin, jotta mulla jonain päivänä olisi kauniit ja hyvät hammasimplantit näiden kehnojen tilalla. Hoitosuunnitelmat ovat tietäneet kolme isoa laatikollista hammasmuotteja, röntgenkuvia, valokuvia, "telaketjuja" suussa useaan otteeseen, retentiolevyä suussa (muotti kitalaessa, jossa on kaksi tekohammasta puuttuvien tilalla), omituiselta kuulostavia mittoja, kiskoja (sekä yö- että jatkuvia), kipua, pelkoa, buranaa ja kyyneleitä...lähes kaikkea mahdollista. Alussa muottien ottaminen oli ihan järkyttävää - menin aina ihan paniikkiin. Rautaiseen muottiin tungetaan pehmeää ja pahanmakuista mössöä ja tungetaan suuhun odottamaan kovettumista. Kyllähän se alhaalta otettava muotti vielä meni, mutta entäs ylämuotti. Tuntui, ettei saanut henkeä! Vuosien saatossa kuitenkin opin pyytämään, että jos muotit sais istualtaan otettua ja eräs hammashoitaja opetti keskittymään varpaiden kipristelyyn, niin aika kuluu nopeemmin. ;)
  Hammashoitokäynnit ovat siis sisältäneet kaikenlaista, ei välttämättä aina niin kivoja juttuja. Mutta eihän kaikesta tarttekaan tykätä. Mutta pitää oppia ymmärtämään, että kauneuden takia joutuu välillä kärsimään ;) Ja vaikka kuinka ois välillä tympässy ravata Jyväskylässä, niin henkilökunta on jotain aivan mahtavaa. Mulla on matkassa ollut mukana koko ajan sama hammashoitaja, vaikka lääkärit välillä on vaihtuneetkin. Aulassa mun ilmoittautumista ottaa vastaan yhä edelleen se sama täti. Lääkärit tietää, että muotit ei kuulu siihen mun lempihoitomuotoon, mutta viime kerralla vitsailtiin, että taas ois edessä tällasta ihan peruskauraa mulle. Että kun muut valittaa joskus, että kun niiden muottien ottaminen on niin inhottavaa, mä voin huoletta todeta - hei, multa on otettu niitä kolme laatikollista, että älä mulle ala! ;)  

 Nyt ollaan tulossa mun hammashoidossa siihen vaiheeseen, että h-hetki lähestyy. Mä saan kohta uudet nätit hampaat suuhun. Oon innoissani, mutta mua myös jännittää, jopa vähän pelottaakin. Heikkohermoiset voi hypätä vaikka seuraavaan kappaleeseen, koska aion ihan totuuden mukaisesti kertoa, mitä tuossa operaatiossa tehdään - ei sitä tartte kaunistella. Eli tuossa implantti-operaatiossa on muutama vaihe. Ensimmäiseksi mut nukutetaan. Operaation vois tehdä myös paikallispuudutuksessa, mutta kiitos ei. Mä en halua nähdä, mitä mun silmien eessä tehdään. Nukutetuksessa sitten mun leukaluu avataan ja nypitään pois ne huonot ja tarpeettomat hampaat. Tilalle porataan leukaluuhun hammasimplanteille "juuret" tai sellaset lokoset. Sitten leukaluu suljetaan. Tämän ensimmäisen vaiheen jälkeen ei auta muuta kuin odotella muutama kuukausi, jonka aikana titaanista tehdyt "juuret" luutuvat leukaluuhun kiinni. Titaani allergisoi hyvin, hyvin, hyvin harvoja, joten se on ihmiskeholle turvallinen aine. Luutuminen ei satu. Toisessa vaiheessa (luutumisen jälkeen) leukaluu avataan uudestaan ja silloin nämä näkyvät hampaat tai siis hampaiden kruunut kieritellään paikoilleen. Se ois sitten kaunis hymy siinä.
   Tätä leikkausta ei olla voitu tehdä yhtään aikaisemmin. Hyvä pohjatyö on kaiken perusta. Alunperin tää proggis piti tehdä jo aiemmin, mutta mun leukaluu kasvoi hitaammin ja nyt viimeiset vuodet se on kasvanut korkeussuunnassa pituutta. Tämä korkeussuunta on vaikuttanut eniten siihen, että miksi vasta nyt lähivuosina - jos ne oltais porailtu jo aikaisemmin, hampaat ois kyllä pysyny nätisti leukaluussa, mutta ientä ois kasvanu päälle. Miltä silloin ois 70v. Roosan hampaat näyttäneet? Ei kovin hyvältä kuulkaas. Toinen juttu on taas vakuutusyhtiöt, jotka nostaa sitä ikärajaa koko ajan tällaisille korvauksille. Eli kyllähän tämä mun leikkaus menee sieltä verorahoista. Ei tässä muuten ois varaa - eli makselkaa vaan kiltisti veronne, että Roosa saa nätit hampaat!! :D
   Voi olla, että unohdin ton leikkauksen kuvauksesta jonkun vaiheen. Mulla on 22.12. kirurgin ja jonkun ylilääkärin tapaaminen, jossa äidin kanssa kuullaan tarkemmin, milloin leikkaus toteutetaan ja miten. Saan varmistuksen, muistinko kertoa kaiken oikein! Hammaslääkäri soitti jokunen päivä sitten ja puhuttiin, että leikkaus on kyllä siis todellakin ovella. Implantteja tulee myös eräällä tavalla kuin erissä - ensin  vaihdetaan takahampaat ja muut huonokuntoisimmat, myöhemmin etuhampaat. Ihan esteettisistä syistä, niin kuin muutamaa lausetta aiemmin kirjoitin ja ihan toipumisenkin kannalta - ja koulukin pitäis hoitaa. En halua koulun ainakaan hirveesti venyvän leikkauksien takia.

 
Täytyy myöntää, että kyllähän se leikkaus mua jännittää. Ainahan niissä on riskinsä. Haluisin olla hereillä, mutta tiedän, ettei se todellakaan oo mulle oikea vaihtoehto. Toisaalta pelkään myös nukuttamista, että jos en herääkään. Mitä jos tapahtuu jotain kauheaa ja odottamatonta ja siinä oli sitten mun elämä? En halua maalata piruja seinille, mutta kuitenkin! Sinänsähän vaikka suussa on ties mitä hermoja ja varomisen paikkoja, parantuu se kuitenkin nopeiten operaatioista verrattuna muihin elimiin. Eikä noita lääkeaine-allergioitakaan löydy, joten nukuttaminen on siltä kannalta mulle turvallista. Tiedän, että oon hyvissä käsissä, mutta monet itkut mä tuun tässä vielä varmasti vääntämään tän kanssa ja lääkärit saa kuulla kyllästymiseen saakka mun huolista. No, on ne niitä jo kohta 18 vuotta kuunnelleet, joten eiköhän ne nää lopun parut kestä. Myös minä tiedän, että se leikkaus on pakko tehdä mun purukaluston ja sen paremman tulevaisuuden vuoksi. Minua saa pelottaa, mutta odotan sitä hetkeä kuin kuuta nousevaa, että kaikki on ohi. Voin seisoa peilin edessä, hymyillä ja tietää, että tämä tie oli sen kaiken arvoinen.

Kysymyksiä saa taas esittää, jos joku juttu jäi epäselväksi tai vaivaamaan. Hammasjutuista tulossa varmasti lisää tulevaisuudessa, kun sitä leikkausta kohti ollaan menossa. Joulukuun hammaslääkärin jälkeen tulen tänne taas astetta viisaampana kirjoittelemaan ja tarkentamaan faktat siitä, mitä kohti ollaan matkalla ja miten. Siihen asti mennään näillä eteenpäin. Pitäkäähän hampaistanne huolta! ;)

~ Roosa ~

Ps. Todellakin aion hoitojen jälkeen pyytää ne kaikki hammasmuottilaatikot itselleni - laitan ne arvoisalleen paikalle näkyviin muistuttamaan huikeesta seikkailusta hammasoikomisen parissa!