Kun tulit elämääni vuoden ensimmäisenä päivänä, olin jälleen kerran uuden edessä. Rikki tai ainakin vahvoilla säröillä, niin kuin joka vuosi ensimmäinen tammikuuta. Yleensä nuo säröt ovat korjaantuneet vuoden puolivälin kohdalla, ehkä vain tullakseen taas osaksi elämääni vuoden loppupuolella ja korjaantuakseen seuraavana vuonna.
Mutta sinä 2016 olit erilainen. Et antanut haavoilleni korjaantumisen mahdollisuutta, vaan annoit niiden lisääntyä ja isontua. Vuotaa lähes kuiviin. Ja kuitenkin pidit huolen, ettei minulla ollut aikaa niitä pysähtyä ihmettelemään, edes miettimään.
Heitit minulle koulutehtäviä, opparihommia, ihmissuhdekriisien pahimpia kyyneleitä, kaksi työharjoittelua sekä tietysti sen isoimman - jäätävän pelon, jota kesti reilut 7 pitkää kuukautta. Näiden asioiden keskellä oli äärimmäisen kuluttavaa elää. Mutta et antanut minulle juurikaan muuta mahdollisuutta kuin selviytyä ja piilottaa kaiken sen tuskan, jota sisälläni kannoin. On suoranainen ihme, etten antanut periksi. Luovuttanut.
Sinä olet ollut ehdottomasti raskain vuosi, jonka olen elämääni saanut. Silti minun tekee kipeää hyvästellä sinut, sillä en tiedä, millainen seuraajasi 2017 on. Onko hän lempeämpi, armollisempi, toiveikkaampi. Parempi. Ei sitä voi tietää.
Nyt sinä väität, että se on oma syyni. Ja minun tekisi mieli nöyristellä sinun edessäni. Antaa periksi ja sanoa, että kyllä, tämän minä ansaitsin. Mutta ei, en minä ala sellaiseen. Sillä tällaista minä en olisi ansainnut. Mutta sinä annoit minulle sen kaiken. Heitit minut uima-altaan syvään päähän, menit itse sinne matalaan päähän, jossa hukkumisen mahdollisuudet ovat minimaaliset. Ja siellä sinä nauraen katsoit, pääsenkö hengissä luoksesi. Sinä olit aivan kamala ja kohtuuton, 2016. Mutta katso, tässä minä olen.
En ole millään tavalla parhaimmassa mahdollisessa kunnossa ja hengityskin rohisee. Olen juuri ja juuri hengissä. Mutta hengissä kuitenkin. Jos minulla olisi voimia jäljellä, vääntäisin niskasi poikki. Mutta sen sijaan minä vain seison edessäsi ja katson, kuinka pian häivyt menneisyyteeni. Toivon, että sinne häipyvät myös kaikki paniikki- ja ahdistuskohtaukseni, itsesäälin rippeeni, epätoivoni sekä suunnitelmani, joiden tiedän olevan aivan liian radikaaleja 22-vuotiaan pääkoppaan.
Nyt sinä osoittelet niitä päiviä ja hetkiä kuluneelta 12 kuukaudelta, joissa oli jotain hyvää ja iloista. Kyllä, muistan ne hyvin. Sillä niiden avulla selvisin tänne asti - vastaanottamaan vuotta 2017. Jos siis jostain voin sinua kiittää, niin siitä, että annoit minulle myös paljon sparraajia, takapuoleen potkijoita, rukoilijoita ja ilontuojia. Kiitos siitä 2016. Niin ja kiitos siitä, että et vienyt minulta epäitsekkyyttäni ja vilpittömän välittäjän sekä auttajan rooliani. Kiitos. Ne olivatkin ainoat asiat, joista sinua voin ja haluan kiittää.
Minä en jää todellakaan kaipaamaan sinua. Olit raskas vierelläkulkija, jonka olisin halunnut hyvästellä jo 3 kuukauden yhteiselon jälkeen. Ja nyt minä syytän vain sinua, en itseäni tai muita ihmisiä ympärilläni. En edes niitä, joille olisi pitänyt sanoa suorat sanat jo heti vuoden ensi metreillä. En niitä, joiden olisi pitänyt pyytää anteeksi sen sijaan, että minä annoin heille anteeksi ilman anteeksipyyntöjäkin. En syytä edes itseäni. Syytän tästä kaikesta vain sinua, 2016.
Ja kuitenkin myönnän, että sinä 2016 olit minulle merkittävä vuosi. Sillä sinä näytit minulle, kuinka paljon vuodessa voi kasvaa, lyhentyä ja taas kasvaa henkisesti. Kuinka paljon voi oppia itsestään. Ja että välillä tällaiset hiljaisen ja tuskallisen kasvun ja ajattelun vuodet ovat kaikista tärkeimpiä, mitä elämä voi ihmiselle antaa.
Vaikka en voi sanoa vielä mitään seuraajastasi eli vuodesta 2017, toivon siltä paljon. Sillä sinut voittaaksesi sen ei tarvitse paljoa tehdä. Koska selvisin kanssasi nämä 366 päivää, selviän todennäköisesti jatkajasikin kanssa tulevat 365 vuorokautta. Vuodella 2017 ei tule olemaan kanssani helppoa, ainakaan alkuvuodesta. Sen on saateltava minut niiden ihmisten piiriin, jotka kykenevät minua auttamaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Se tulee näkemään sinun mukanasi tuomat kolhut ja säröt. En haluaisi millään antaa jatkajallesi niin isoa taakkaa kannettavaksi heti kättelyssä. Mutta minun tarvitsee se tehdä ja toivoa, että vuosi 2017 on tehty aaltopahvia vahvemmasta rakennusaineesta.
Tässä se tulee - hyvästi 2016. En jää kaipaamaan sinua. Ja tervetuloa 2017 - sekä pahoittelut elämäni sotkuisuudesta. Jaksaisitko siivota kanssani?
~ Roosa ~
Olet ihana. En unohda sinua koskaan. Sinulla on paljon ihmisiä ympärilläsi. Taistele Roosa
VastaaPoistaKiitos sinulle sanoistasi! <3
Poista